perjantai 26. helmikuuta 2016

23. Kolme ratsua

En vain keksi mitään luovaa otsikkoa joten tuo saa kelvata. Lauantaina käytiin tallilla ja oli aika pitkä päivä. Ehdin ratsastamaan kolme hevosta. Se oli alkuperäinen ajatuskin joten ei mitään hätää :D

Tultiin Orvokin, Liljan ja Elinan kanssa tallille joskus kahden aikoihin. Hain Herban sisään ja harjailin. Siistin myös harjan kun se oli kasvanut melko pitkäksi. H:n vatsakin on kasvanut nyt viime viikkojen aikana suhteellisen paljon. Ehkä se varsa sieltä tulee. Siihenkin on vähän päälle kuukaus. Hui että...

Noh, mentiin kentälle lumisateeseen. Kukaan ei siitä oikein nauttinut mutta ei ollut muutakaan vaihtoehtoa, kun maneesi oli varattu.






Ratsastelin tovin ja otin satulan pois. Ei ehkä olisi kannattanut sillä Herba jännittyi jonkin verran ravissa. Otin pieniä pätkiä ravia joissa rentoutu ja sitten annoin olla. Kävelin vielä kymmenisen minuuttia ja lähdin talliin metsästämään seuraavaa hevosta.



Ratsastin toisena Elmon. Tämä oli neljäs kerta pojan selässä ja omasta mielestä sujui hyvin. Rentous löytyi nopeammin ja vinous katosi helpommin. 
Aikasempina kertoina Elmo on ollut oikeaan kierrokseen vino. Puskenut mm lapaa sisälle, tai tyrkännyt pyllyn sisälle. Eilen ei kuitenkaan ollut näin, ainakaa paljoa. Sen vinouden sai helpommin työstettyä pois. 





Laukannostot olivat myös hyviä. Useasti ne ovat olleet enempi ajamista kuin nostamista, mutta nyt onnistui niiiin hyvin!







Olin myös erittäin positiivisesti yllättynyt laukan sujuvuudesta oikeaan kierrokseen. Sillä kuten ylempänä taisinkin mainita, on Elmo useasti oikeaan kierrokseen vino. Tänään laukka oli tasapainoista ja hillitympää. Suulla leikki jonkin verran vielä mutta mun pitäs vaan oppii pehmittämään oma käsi. Välillä osaan pitää ihan pehmeen tuntuman mutta joskus ihan huomaamattani otan hieman vahvemmin ohjaa käteen.

Elmo on siis ratsastuksenopettajani hevonen ja 7-vuotias. Ikäisiään hieman jäljessä joten kestää jonkin aikaa saada kokemusta pojalle. Todella herkkä suustaan tämä hevonen joten mun pitäis vähän kattella sitä mun omaa kättä :DD



Viimeisenä ratsastin Leiskan, suomenhevosruunan. Leiskakin on 7-vuotias. Laukka on vielä hieman työn alla. Ravit sujuivat taas todella hyvin. Tämänkin ruunan selässä olin vasta neljännen kerran. Vai olikohan kolmas kerta. Noh, anyways, yhteinen sävel alkaa ehkä pian löytymään. Leiskankin kanssa mun pitäisi oppia se käden rentouttaminen. Sekä Elmo että Leiska kun ovat niin äärimmäisen herkkiä suusta ja istunnalle. Riittää että keikauttaa istuinluita hieman eteenpäin ja hevonen lähtee eteen.





Leiskasta en nyt sen enempää kirjoittele, kun ei ollut mitään hirveen kummoisempaa kerrottavaa. Tästä postauksesta tulikin hieman pidempi mutta ei se ehkä haittaa. Kuvia ainakin on.

Mutta me näkyillään seuraavan tekstin parissa! Ciao!

-Jessica




4 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus Jessica!♥

    VastaaPoista
  2. Kiva jos vaa kirjottaisit useemmin, näit on tosi kiva lukea! sellanen uus tallipäivä videopostauskin olis kiva, tosin kaikki kelpaa. Tällästen ''normaalien ratsukoiden'' arke on kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit! Mun pitäis joo vähän ryhdistäytyä ja kirjoittaa enemmän :D Videopostausta on suunnitteilla, pitää vaan saada toteutettua!

      Poista