keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

24. Surkea viikko

Pakko nyt välillä kertoa näistä arjen huonoista hetkistä tännekkin. Eli tää viikko on alkanut ihan super huonosti... Maanantaina nousen sängystä ja toteen että oon niin väsynyt että kaadun kohta maahan.
Noh pakkohan sitä on kouluun lähteä joten let's mennään.

Koulussa iskee ahdistus kun ympärillä on niin paljon ihmisiä. Loman kun oli tottunut olemaan yksikseen kotona. Parin ekan tunnin jälkeen iski kammottava päänsärky ja huono olo. En tietenkään lähtenyt kotiin kun koulu loppuisi ihan pian.
Illan makasinkin sitten sohvalla kääriytyneenä vilttiin katsomassa leffoja. Menin kymmenen maissa nukkumaan.

Eilen sama juttu, heräsin silmät ihan ristissä. Oli sentään kympin aamu niin sain nukkua hieman pidempään. Normaali koulubussini olikin tämän päivän työnseisauksessa joten oottelin sitten kylmissäni 30 minuuttia yhtä toista... Ehdinkin juuri ajallaan kouluun. Tosin, ei ollut hirveen mukavaa kävellä kahdella kipeällä polvella ja kipeällä lonkalla.
Taas vaivasi hirveä päänsärky koko päivän ja ahdisti.
Illalla ratsastamaan ja meni kyllä ihan ok, sitä lukuunottamatta että Herba oli tosi jäykkä suuren osan ajasta. Tuntui siltä kuin alla olisi ollut kirahvi.

Toisaalta voin antaa tammalle anteeksi, sillä onhan se varsomassa maalis-huhti vaihteessa. (Heppa liikkuu kuitenkin säännöllisesti ja tekee kevyitä tunteja)

Tänään meinasinkin sitten heittää laatat biologian tunnilla kun puhuttiin jänteistä ja luista. Mä kun nyt satun olemaan hieman yliherkkä noille aiheille. Riittää että nään jonkun polvitaipeen jänteen ja meinaan saada kohtauksen... :DD

Joo o, eipä mulla muuta, vähän erilaisempi postaus tällä kertaa. Katotaan mitä loppuviikko tuo tullessaan ja palaillaan mahdollisimman pian, CIAO <3

PS. Sunnuntailta tulisi ehkä jotain erikoisempaa kun lähden kavereiden kanssa Helsinki Horse Fair-messuille ;)

-Jessica

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti