26. Elämäni hevonen

Näin nuorena ja niin vähän kokeneena on ehkä hieman hankalaa kertoa "Elämänsä hevosesta". Onhan niitä lemppareita tullut ja mennyt mutta silti on ne jotkut jotka pysyvät pitkään, ellei loppuun asti mielessä. Itsellä kävi näin ja ajattelin kertoa itselleni tärkeimmästä hevosesta, Herbasta.


Hebraa, tai tutummin Herbaa olen oppinut tuntemaan jo kahden vuoden ajan. Aina välillä pelottaa että milloinkohan joudun luopumaan tästä tammasta. Varsinkin kun melkeen kaikki hevoset joihin olen kiintynyt, on joko jouduttu lopettamaan tai ne ovat kuolleet muihin syihin tai myyty. Ja nytkin kun peruskoulu loppuu ja muutan mahdollisesti kotoota, minua pelottaa tulevaisuus. Näenkö tätä hevosta enään koskaan?

Jotta tästä postauksesta ei tulisi surullisen sävyistä vaan hieman piristyneempi ja iloisempi, voisin kertoa hieman minun ja Herban matkasta.

Kun aloitin nykyisellä tallilla jolla käyn, ratsastin ensimmäisen tunnin Herballa. Herbasta jäi tosi kiva fiilis ja halusin todellakin mennä tammalla uudestaan. Odotin aivan innoissani seuraavaa tuntia.
Olin kuitenkin pettynyt kun en saannut Herballa mennä, sillä minulle oltiinkin laitettu joku toinen poni. Kesti pari kuukautta ennen kuin sain Herballa taas mennä. Tällöin olin tykästynyt siihen poniin jolla olin aikaisemmin mennyt enkä halunnut mennä tällä laikukkaalla kaverilla koska tuntui siltä ettei mikään onnistunut.

Noh menin kuitenkin Herballa sen talven ja aloin taas tykkäämään siitä. Keväällä minulle alettiinkin laittaa taas sitä ponia jolla olin aikaisemmin mennyt ja olin todella pettynyt kun en saannut mennä Herballa, sillä vihdoin oli alkanut sujua.

<3

Kesti taas kauan ennen kuin sain kiivetä Herban selkään uudestaan ja sillä välillä olin jo ehtinyt mennä parit kisat tällä toisella ponilla. Taisi mennä melkeenpä seuraavaan talveen asti, kunnes sain Herban ratsukseni. Tällöin aloitettiin hyppääminen ja sain pitää Herban vakkarinani. 

Seuraavan kevään ja kesän sain kisata Herballa pikkukisoja lähitalleilla. Me jopa sijoituimme 40cm-luokassa! Olin niiiiiin iloinen silloin.

Kesä meni todella vaihtelevasti, paljon kisasuorituksia laidasta laitaan. Oli melko haastavaa kun Herballa on vähän jäännyt päähän että aina kun kello tai pilli soi kisaradalla niin menee kaasu pohjaan. Se tuotti paljon ongelmia mutta siitä selvittiin.

Talvi 2014-2015 sujui ihan hyvin, lukuunottamatta kaikkia tippumisia joita koin. Päästiin hyppäämään isompia esteitä kun luottamukseni tammaan kehittyi. Parhaimmillaan taisimme hypätä metrin okserin.

Ala- ja ylämäkiä on ollut paljon mutta silti tunteeni tätä hevosta kohtaan ovat pysyneet samana. Olen jaksanut uskoa että jossain vaiheessa tullaan onnistumaan. Se usko on välillä meinannut hävitä kun on tuntunut siltä että koko maailma on vastaan kun mistään ei tule mitään.

Vuosi 2015 alkoi tosi hyvin. Vaikkakin esteillä oli todella, todella paljon treenaamista ennen kuin kisoihin kehtaisi lähteä... Tämän tajusin kesän jälkeen kun oltiin vaan kiellelty ulos radoilta. Toki välissä oli ollut niitä hyviäkin viikkoja mutta aina ei vaan onnistunut. Totuin epäonnistumisiin niin paljon etten samalla tavalla voinut nauttia onnistumisista koska ne kestäisivät vain hetken.

Syksyn alussa päätin että lähdetään koettamaan onneamme Laakson ratsastusstadionille 1-tason estekilpailuihin. Olin tyytyväinen suorituksiin sillä emme kieltäneet kuin yhdelle esteelle ja sekin oli vain sen takia että itse tuijotin okseria enkä katsonut sen yli. Toki siinä hevonenkin ymmärtää että ei kuulu mernnä kun kuskikaan ei ole menossa.

Molemmissa luokissa jotka siellä menin, tuli puomit mukaan. Se taas johtui siitä että lähestyttiin liian pitkänä ja liian laajalla laukalla. Tiedostin jo tosin radan aikana omat virheeni. Joten ei ne niinkään harmittanut jälkeenpäin. Kävin syksyllä vielä parit, kolmet kisat, joiden jälkeen päätin että nyt on korkea aika kokeilla toista kuolainta.

Kokeiltiin Baucheria ja Pelhamia josta jälkimmäinen tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Ennen kuolainvaihtoa esteillä tuntui aivan mahdottomalta jarruttaa ja saada laukkaa takasin. Olen yrittänyt istunnalla hidastamista mutta jossain vaiheesa luovutin yrittämisen ja annoin hevosen vaan juosta, kun tiesin että ei oo mahiksia hidastaa.

Talvi sujui miltei ongelmitta. Esteillä päästiin taas nostamaan rimaa 90cm asti. En tosin ratana hypännyt yhdeksääkymmentä. Ihan vaan esim. jumppiksissa ja innareissa, sekä muilla sarjoilla.

Olin niin iloinen että meinasin haljeta. Takana mielessä kuitenkin koko ajan pieni huoli siitä, että kenellä minä nyt hyppäisin kun Herban pitäisi mennä mammalomalle. Noh vuodenvaihteen jälkeen käytiin vielä Lohjan ratsastajien estekilpailuissa, jonka jälkeen Herbalta jäi hyppääminen pois. Vasta nyt noin kuukausi sitten tulimme päätökseen että Herba ei olekkaan tiineenä, joten voisin hypätä nyt koko kevään ja kesän. Meinasin pakahtua silkasta onnesta kun päätös tehtiin. Olin ollut jo pidemmän aikaa huolissani siitä että mitä tekisin kesällä. Ei olisi kisailtavia, eikä juuri muitakaan hevosia joilla treenata kunnolla.

Osa minusta kuitenkin suri sitä, että Herba ei saisikaan varsaa. Ei olisi pientä kirmailijaa joka meinaisi jäädä jalkoihin koko ajan. Nyt olen tosin päässyt yli siitä "surusta" ja ootan innolla kesää ja lämpimiä päiviä. Myös kesän kisareissut ovat suunnittelussa. Varmaankin pörrätään tässä lähialueilla pikkukisoissa.

Jatkanpa nyt taas tätä tunteilua ja syvällisten juttujen kirjoittelua. Herba on hevonen, joka ei vaan ole opettanut minua. Herba on antanut minulle niin paljon. Paljon enemmän kuin yksikään muu hevonen tämän maan päällä. Kiinnyin sen salaperäisyyteen ja arvaamattomuuten. Nyt kuitenkin kun olen luonut suhteen hevoseen ja tunnemme toisemme, on yhteistyö toimivampaa ja mukavampaa. Toivon että voin viettää tämän tamman kanssa vielä monta ihanaa hetkeä, eikä tarvitsisi olla varpaillaan sen suhteen, että millon joudun tämän jättämään.

Voisin sanoa että rakastan Hebraa koko sydämeni pohjasta. Maailman ihanin hevonen, korvaamaton ystävä. <3

***

Ei se, miltä me näytämme,
eikä se, mitä me aikaan saamme,
merkitse sen rinnalla mitään,
mitä me olemme toinen toisillemme.